Oulun Musiikkivideofestivaalilla uusia tuulia

Oulun Musiikkivideofestivaalilla uusia tuulia

Oli ilahduttavaa huomata, kuinka musiikkivideo kiinnostaa taiteena nuoria tekijöitä. Useimmat palkituista tekijöistä olivat sukupolvea, joka ei ole kasvanut MTV:n kultakaudella 80–90-luvulla. He eivät siis ole kokeneet musiikkivideon ”romahdusta”. Niinpä vanha kulta-aika ei ole ollut heille enää painolastina, vaan keskiössä on taide ja tekeminen. Se näkyi diversiteettinä, jossa nostalgia ei haise ja kaikki metodit ovat sallittuja. Ilmassa oli tuulahdus, että pienen alhon jälkeen videotaide elää hyvin!

Oulussa käytiin paljon kiinnostavia keskusteluja ja hyvä pore kupli kaikkeen. Festivaalin tekijätiimillä on vahva halu pitää tapahtuma kiinni tässä ajassa.

Mutta mitkä olivat festivaalin iloisimmat ja parhaat onnistumiset ensimmäistä vuotta taiteellisena johtajana toimineelle Joel Karppaselle?

“Erityisesti se, että musiikkivideo- ja elokuvanäytösten kävijämäärä kasvoi reippaasti. Oli mahtavaa saada paikalle myös tekijöitä, jotka olivat festareilla ensimmäistä kertaa ja nähdä heidän viihtyvän!”

Karppanen näkee musiikkivideon tilanteen valoisana ja elävänä.

“Kultapumpelilla palkittua Rebekka Holin videota lainaten – kukkivana! Alalle on tulossa runsaasti uuden polven tekijöitä, joiden kehittymistä seuraan suurella innostuksella.“

MES mukana ohjelmistossa

MES on ollut festivaalille merkittävä rahallinen tukija. Yksi syy tukemiseen on kansainvälisestikin ainutlaatuinen videoarkisto, jonne on 31 vuoden aikana kertynyt jo yli 7000 videota. Tänä vuonna MES näkyi ohjelmassa kahdella tapaa. Pumpeligaalassa jaettiin jälleen MESin 1500 euron tunnustus ansiokkaasta työstä musavideotaiteen parissa. Tällä kertaa tunnustus jaettiin poikkeuksellisesti levy-yhtiölle, PME Recordsille, jonka kohderyhmänä ovat erityisesti nuoremmat sukupolvet. Tässä av-toimikunnan perustelut.

”PME Records panostaa indielevy-yhtiönä merkittävästi artistiensa musiikkivideoihin niin taiteellisessa kuin taloudellisessakin mielessä, myötävaikuttaen niin suomalaisen musiikkivideon säilymiseen ja kehittymiseen taiteenmuotona, kuin uusien yleisöjen löytymiseen. Av-toimikunta haluaa erikseen korostaa, että tällä kertaa olemme halunneet tukea nimenomaan musiikkivideotuotantoa sen ehkä puhtaimmassa muodossaan, eli artistien uran tukemiseksi tuotettua av-sisältöä – taiteellista visiota unohtamatta.”

Palkinnon kävivät jakamassa Pumpeligaalassa MES:in av-toimikunnan Jukka Takalo ja Tommi E. Virtanen.

Mutta MES näkyi vahvasti myös ohjelmistossa. Apurahat ovat tärkeitä niin kengännauhabudjeteilla operoiville indietekijöille kuin isomman budjetin levy-yhtiöille. Silti MES:in av-toimikunnassa ollaan usein huomattu puutteita tekijöiden tietämyksessä käytäntöjen suhteen. Niinpä MES järjesti yhdessä OMVF:n kanssa paneelikeskustelun, johon oli kutsuttu kaksi kiinnostavaa musiikkivideo-ohjaajaa Jirina Alanko sekä Sami Sänpäkkilä. Artisteja kuvannut JIRINA on tullut tunnetuksi ohjaamastaan Erika Vikmanin Syntisten pöytä -videostaan, joka on saanut YouTubessa lähes 9 miljoonaa katsojaa. Major levy-yhtiöiden rahoituksen varassa työskennellyt JIRINA kertoi yllättäen olleen hyvin tietämätön MES:in apurahajärjestelmästä, mutta aikoi jatkossa aktivoituvansa myös yksityisenä hakijana. Yli kolmekymmentä musavideota tehnyt Sänpäkkilä taas kertoi MES:in tukien tärkeydestä kengännauhabudjetilla ohjaamilleen videoille. Keskustelussa käytiin laajalti läpi rahoituskäytäntöjen haasteita, mutta myös videotaiteen diversiteettiä ja mahdollisuuksia. Tapahtuman jälkeen Virtanen ja Karppanen antoivat myös henkilökohtaista apurahaneuvontaa etukäteen ilmoittautuneille ohjaajille.

Kiinnostavia ulkomaisia vieraita

Oulussa suomalaisten ohjaajien lisäksi paikalla myös ulkomaisia korkean profiilin videotaiteilijoita. Yksi heistä oli ohjaaja ja VFX-artisti Felix Geen, Berliinissä työskentelevä skotti. Hän on visuaalinen taiteilija, jonka hyödyntää futuristisessa taiteessaan myös AI:ta. Aivan toista laitaa edusti ohjaaja Matt Broadley, ruotsalaistunut britti, joka ohjasi 1990-luvulla ison tukun aikansa menestyneimpiä musiikkivideoita (mm. Ace of Base, E-type ja Culture Beat). Yhtenäiskulttuurin aikakaudella, kun MTV oli mahtavimmillaan, niitä katsoivat kaikki. Broadley tarinoi hauskasti ajasta, jolloin kaikki kuvattiin filmille ja käsikirjoitus piti olla huolellisesti tehtynä omassa päässä. Ei ollut varaa huteihin, koska työtapa oli niin kallis. Yhden kuvauspäivän jälkeen video leikattiin päivässä ja seuraavalla viikolla se oli jo rotaatiossa. Broadley kertoo myös, että uuden taidemuodon syntyminen loi ilmapiirin, joka salli kreiseimpienkin ideoiden toteuttamisen. 

Geen ja Broadley olivat myös tuomarissa, joka valitsi pumpelipalkitut videot. Raatia johti Helsingin Sanomien toimittaja ja kriitikko Eleonoora Riihinen.

Ainakaan tämä kolmikko ei kumarrellut nykytekniikan ja AI-efektien perään. He valitsivat voittajaksi parikymmentä vuotta vanhaa teknologiaa hyödyntävän, MiniDv:llä kuvatun Rebekka Holin Kukkaan -videon, joka on Ida-Maria Olvan ohjaus.

Klassiseen tyyliin oli toteutettu myös Teinipumpelin voittaneen Modem-yhtyeen Modemin Un chant d’amour -video. Seksuaalisuutta hienovaraisesti käsittelevän videon oli ohjannut Ilona Lehtonen.
 

Tunnustuksia jaettiin useita. Linssipumpelin parhaasta kuvauksesta voitti Tuomas Nurmen ohjaus Mikko Joensuun The Beast And Me -kappaleeseen. Vaikuttavan teoksen tunnelma istui saumattomasti yhteen musiikin kanssa ja koko video henki elokuvallista tunnelmaa.

Himotun Kansanpumpelin voiton vei Joona Mäki Blind Channelin Where's The Exit -videolla. Se keräsi 216 ääntä kun niitä oli yhteensä annettu 2291 – noin 10 % siis. Tämä kertoo siitä, että Kansanpumpelista kisanneesta kilpailuun lähetetystä 324 videosta varsin moni sai hyvää äänisaalista. Se kertonee myös jotain taiteen suosiosta.

Karppanen uskoo, että musiikkivideo on menossa tämän vuoden tarjonnan perusteella yhä taiteilijavetoisempaan suuntaan:

“Artistin myynninedistämisen sijaan musiikkivideo toimii enemmän nykytaiteen, musiikin ja audiovisuaalisen populaarikulttuuriin risteymässä. Videoita voidaan esittää Youtuben ja Tiktokin kaltaisten palveluiden ohella niin elokuvafestivaaleilla kuin näyttelyissä”, Karppanen pohtii.

Rahat ovat kaikonneet alalta, kun levyt eivät myy eikä pääoma valu levyjä markkinoimiin videoihin. Karppanen näkee tässä myös jotain hyvää.

“Budjetit ovat pienempiä kuin aiemmin, mutta se ei estä monitaitoisia ammattitekijöitä kokeilemasta uutta: päin vastoin hyvän idean merkitys on korostunut! Nousussa ovat esimerkiksi sekatekniikat sekä tekoälyn hyödyntäminen.”

Karppanen toteaa myös, kuinka uudet tekijät hyödyntävät samanaikaisesti vanhaa teknologiaa, ja menevät vastakarvaan kehityksen kanssa. Videoita kuvataan luovasti käytöstä poistetuilla formaateilla, kuten MiniDV-, VHS- ja SD-kameroilla. Esimerkiksi Kultapumpelin voittanut Ida-Maria Olva kuvasi voittovideonsa tällaisella 17 vuotta vanhalla full-sd-handycamilla.

Musiikkivideofestivaali suuntaa kohti uutta

Ensi vuonna taiteellisena johtajana jatkava Karppanen aikoo uusia festivaalin rakennetta.

“Festivaali tulee ensi vuonna painottamaan myös vahvasti elokuvaa, sillä musiikkivideon historiaa ei voida irrottaa elokuvan historiasta. Tänä vuonna ohjelmistossa ei esitetty perinteisiä puhuvien päiden musadokkareita, vaan elokuvien ja musiikin suhdetta haettiin ja tullaan hakemaan jatkossakin entistä moniulotteisemmin esimerkiksi avantgarden ja expanded cineman kautta. Keskeisin kysymykseni kuuluu: mitä musiikkivideo on ja mitä se voisi olla?”, Karppanen pohtii.

Kuitenkin ehkä merkittävin uudistus on kansainvälistyminen. “Järjestämme ensi vuonna pohjoismaisen musiikkivideokilpailun ja vuonna 2026 eurooppalaisen kilpailun”, hän kertoo.

Oulu on vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki, joka näkyykin vahvasti kaupungin toiminnassa. Toivottavasti festivaali houkuttelee silloin paljon väkeä niin ulkomailta kuin Suomestakin. Sillä nimenomaan kohtaamiset ihmisten kanssa ovat tämän festivaalin suola.