Artistille on maksettava

Heikki Jokinen, 26.05.2021

Kuva 3 Artistin Palkka Maskilla

Artistille on maksettava

Jos Musiikin edistämissäätiöltä on haettu ja saatu tukea muusikoiden palkkioihin, on ne maksettava. Näin ei aina tapahdu, ja joskus se estää tukien maksamisenkin.

Yksityishenkilöille ja työryhmille hankkeisiin myönnetyt MES-tuet kohdistuvat usein myös palkkoihin ja palkkioihin. Esimerkiksi elävän musiikin tuki on tarkoitettu lähinnä niihin ja muihin selkeisiin menoeriin, kuten matka- majoitus ja markkinointikuluihin.

"Vaikka säätiölle tulleissa hakemuksissa on budjetoitu palkat, usein tilityksissä ei kuitenkaan näy työstä maksettuja korvauksia", sanoo säätiön kirjanpitäjä Jaana Ainasoja.

"Käy niinkin, että jos palkkioita ei ole maksettu, emme voi maksaa tukeakaan tai voimme maksaa sen vain osittain. On toimittava budjetin puitteissa."

Usein kyseessä on tietämättömyyskin, Ainasoja arvelee. Mutta joskus näin tehdään ehkä tarkoituksellakin: raha siirtyy taskusta toiseen suoraan eikä taiteilijoiden korvauksista synny tositteita.

Tästä tosin seuraa se, että näin liikkunut raha ei olekaan apurahan ehtojen mukainen, eikä sitä voida laskea hankkeen kuluihin. Apurahat on tarkoitettu hakuohjeissa listattuihin ja budjetissa kirjattuihin kuluihin.

Useissa säätiön hakulomakkeissa on merkittynä taiteilijan työkorvaus, palkkio tai palkka, jotta varmistetaan se, että taiteilijalle maksetaan. Taustalla on ajatus siitä, että apurahoilla halutaan tukea taiteilijoiden työllisyyttä.

MES:n jakamissa valtion tuissa tämä on tuen ehtonakin. Palkkiotasolla voi olla määritelty vähimmäismäärä jo tuen hakuohjeissa. Valtion rahoittamassa Musiikki Suomi LIVE -tuessa se on vähintään 200 euroa konserttia kohti ja lisäksi työnantajavelvoitteet on hoidettava.

Palkan maksaminen ei ole hankalaa

Jos taiteilija ei saa palkkaa, se näkyy ikävällä tavalla hänen niissä tuloissaan, jotka vaikuttavat eläkemaksuun sekä tuloihin perustuvaan työttömyys- ja sosiaaliturvaan. Näitä ei taskusta toiseen siirtyvä raha kartuta.

Säätiön työskentelytuki sen sijaan myönnetään luovaan työhön, esittävään toimintaan tai näiden yhdistelmään. Se on henkilökohtainen ja veroton valtion taiteilija-apurahan vuosittaiseen määrään asti. Vuonna 2021 tämä kattosumma on 23 668 euroa.

Jaana Ainasoja on havainnut, että pulmat liittyvät useimmiten yksityishenkilöiden saamiin apurahoihin. Yritysten välillä asiat hoituvat yleensä hyvin. Sellaisiakin tapauksia on tosin näkynyt, että kuluapurahaa on haettu henkilökohtaisesti, mutta kulut onkin kirjattu yritykselle.

Palkkojen maksu ei nykyään ole hankalaa. Jos yksityishenkilö tai yritys maksaa palkkaa tai työkorvausta, tämän voi tehdä yllättävän näppärästi palkka.fi -sivuilla.

Palkka.fi:n voi säätää tekemään ilmoituksen suoraan verottajan tulorekisteriin, jolloin verottajan kanssa ei tarvitse erikseen asioida. Palkkalaskelman saa samoilta sivuilta. Sen jälkeen palkat ja työnantajamaksut voi maksaa verkkopankissa.

Ilmoitusten ja veronpidätysten maksujen aikataulu on tämä: maksetut palkat on ilmoitettava tulorekisteriin - siis palkka.fi -sivujen kautta - viimeistään maksukuukautta seuraavan kuun 5. päivänä. Ennakonpidätys tulee maksaa verottajalle samaisen kuun 12. päivään mennessä.

Heikki Jokinen