Tiedote koronapandemian vaikutuksesta MES-tukitoimintaan
Koronapandemian vaikutuksesta MES-tukitoimintaan
Musiikin edistämissäätiön tukitoiminta jatkuu meneillään olevissa poikkeusoloissa pääosin normaalilla tavalla. Hakuajoista on hakijoiden toiveesta muutettu vain yksi: kuoromatkatuen hakuaikaa jatkettiin kuukaudella, sen haku loppuu nyt vasta huhtikuun lopussa.
Erityisiä vaatimuksia MES:llä on niissä tuissa, joissa on mukana myös valtionavustusta. Näitä ovat erityisesti elävän musiikin tuen osana oleva klubi- ja kiertuetuki VAKA sekä kuorojen ulkomaanmatkatuki. MES-toimisto toivoo saavansa tiedon kokonaan peruuntuneista hankkeista, jotta tukiraha vapautuisi mahdollisimman pian uudelleen jaettavaksi. Mikäli peruuntuneista hankkeista on kuitenkin aiheutunut jo kuluja, voidaan tuki maksaa hankkeen hakemuksen ja avustuspäätöksen mukaiset jo todennetut tuet. Näistä kuluista lähetetään selvitys kuten hankkeen kokonaisselvityksessä.
Koronapandemian aiheuttamista erityiskysymyksistä hankkeen toteutumiseen voi lähettää kysymyksiä sähköpostitse MES-toimistoon: mes(at)musiikinedistamissaatio.fi
MES tutkii myös mahdollisuuksiaan julistaa erityinen koronaongelmia helpottava erityistuki. Tämä työ on edelleen meneillään. Tiedotamme asiasta heti, jos/kun erityistukeen tarvittavat taloudelliset resurssit ovat löytyneet.
Hannu Saha
toimitusjohtaja