Musiikkia kouluihin
Konserttikeskus ry järjesti viime vuonna 1 735 konserttia ja työpajaa kouluissa sekä päiväkodeissa ja toiminta kattoi valtaosan Suomen kunnista. Kuulijoita ne keräsivät lähes 300 000.
Vuonna 1963 perustetun yhdistyksen tavoite on viedä elävää musiikkia kaikille maamme peruskoululaisille.
Konserttikiertueet koostuvat kolmen konsertin päivistä. Merkittävä osa toiminnasta toteutetaan Konsertti joka kouluun -toimintamallilla, jossa kunta sitoutuu tarjoamaan kaikille peruskoululaisilleen vähintään yhden konsertin vuosittain. Yli 60 kuntaa on sopimuksen tehnyt.
Esiintyjät voi tänä lukuvuotena valita 37 ohjelman joukosta. Tilaajat saavat keikat halvalla, sillä opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Musiikin edistämissäätiö tukevat Konserttikeskusta.
Konserttikeskuksen ohjelmatoimikunta valitsee esiintyjät hakemusten perusteella. ”Hakemuksia on viime vuosina tullut 80-90 kappaletta”, sanoo Konserttikeskuksen toiminnanjohtaja Kari Vase.
”Noin kolmasosa esiintyjistä vaihtuu joka vuosi ja sama ohjelma voi olla ohjelmistossa korkeintaan kolme lukuvuotta yhtäjaksoisesti.” Sama muusikko saattaa olla mukana eri ryhmissä.
Ohjelmien valinnassa musiikki on pääosassa, Vase sanoo. ”Esityksen tulee vangita nuori kuulija koko konsertin ajaksi ja esiintyjien vuorovaikutus yleisön kanssa on toivottavaa. Musiikin ja esiintymistaitojen on oltava korkeatasoisia.”
Jotakin joka korvalle
Tärkeää on, että esiintyjien joukko takaa kullekin kohderyhmälle riittävän tarjonnan. Valikoiman on samoin katettava hyvin musiikin eri lajit.
Listalta löytyykin lastenmusiikin lisäksi muun muassa jazzia, rockia, flamencoa, bluesia, barokkimusiikkia, afrikkalaisia griotteja, Bollywood-säveliä, klezmeriä ja Jean Sibeliusta.
”Konsertteja on ihan joka puolella Suomea, Hangosta Utsjoelle”, Vase kertoo. Ruotsinkielisiä konserttejakin on tarjolla, toisinaan saameksikin. ”Angelit olivat mukana monta vuotta ja viimeksi Wimme ja Tapani Rinne.”
Tänä syksynä kysytyimpiä esiintyjiä ovat olleet multi-instrumentalisti Lauri Schreck sekä Rosa-Marian ja Tiia Karoliinan räp-duo Sitku. Pääkaupunkiseudulla on suosittu kvintetti Pikku Papun Orkesteria.
Kaikkien aikojen suosituin ohjelma on ollut sellisti Jussi Makkosen Sibelius-teemakonsertti eri versioineen, Kari Vase sanoo. Sitä on esitetty lähes 2 000 kertaa.
Maaliskuussa 2019 Konserttikeskus järjestää Muuramessa Korvat kävelylle! – koulukonserttifestivaalin alan ammattilaisille sekä tietysti koululaisille.
Konserttikeskus on myös mukana ensimmäisen valtakunnallisen lastenmusiikkipäivän järjestelyissä. Sen pääjuhla pidetään 20.11.2018 Kulttuuriareena Gloriassa Helsingissä.