Nasima Razmyar Musiikin edistämissäätiön puheenjohtajaksi
Nasima Razmyar Musiikin edistämissäätiön puheenjohtajaksi
Apulaispormestari Nasima Razmyar on valittu Musiikin edistämissäätiön hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi.
Hän sanoo olevansa todella iloinen, että saa toimia seuraavan kaksivuotiskauden Musiikin edistämissäätiön puheenjohtajana.
- Säätiö tekee tärkeää työtä kotimaisen musiikin monimuotoisuuden edistämisessä ja tässä työssä olen innolla mukana.
Uusi varapuheenjohtaja on muusikko Pekka Lehti ja toisena varapuheenjohtajana jatkaa säveltäjä Kimmo Hakola.
Musiikin edistämissäätiö sr edistää kotimaista musiikkia tukemalla sen tekijöitä, esittäjiä, tuottajia, kustantajia ja julkaisijoita avustuksin ja apurahoin.
Vuonna 2018 säätiön suora tuki suomalaiselle musiikille oli yhteensä 2,7 miljoonaa euroa. Lisäksi se ylläpitää soitinpankkia sekä taiteilijaresidenssejä Raaseporissa ja Lontoossa.
Toiminta rahoitetaan yksityisen kopioinnin hyvitysvaroilla, valtionavustuksilla ja säätiön taustayhteisöjen lahjoituksilla. Säätiön perustivat vuonna 2012 tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto.
Musiikin edistämissäätiön hallitus 2019-2021:
Puheenjohtaja Nasima Razmyar
Hallituksen jäsenet
Kimmo Hakola, varapuheenjohtaja
Pekka Lehti, varapuheenjohtaja
Hannu Marttila
Jari Muikku
Markus Nordenstreng
Tom Pannula
Risto Salminen
Kimmo Valtanen
Varajäsenet
Antti Auvinen
Ahti Vänttinen
Ritva Kaukola
Tom Frisk
Aku Toivonen
Mark Fry
Martti Kivistö
Joose Berglund
Lisätietoja antaa MES:n toimitusjohtaja Hannu Saha
hannu.saha@musiikinedistamissaatio.fi puhelin 040-589 1819