Oulussa punnittiin musiikkivideoiden nykytilanne – MES jakoi Musiikkivideon edistämispalkinnon

Oulun Musiikkivideofestivaalit 2022 Kulttuurikeskus Valve, Oulu, 25.–28. elokuuta

Tommi E. Virtanen, 14.09.2022

Omvf 2022

Oulun Musiikkivideofestivaalit on tapahtumana kutistunut kulta-ajoistaan 2000-luvun alusta, mutta instituutiona sillä on yhä funktionsa. Voidaan kuitenkin pitää voittona jo sitä, että musiikkivideoiden ainoa foorumi ja tapahtuma jatkaa yhä elävänä tapahtumana.

Myös Musiikin edistämissäätiö oli aktiivisesti mukana ja näkyvillä festivaalin toiminnassa. MES on tukenut merkittävästi organisaatiota ja ollut näin suoraan mahdollistamassa tapahtuman jatkuvuuden. Oma välillinen vaikutuksensa on tietenkin myös MES:n musiikkivideoille myöntämät eurot. Nämä rahat mahdollistavat monen musiikkivideon valmistumisen ja sitä myöten pitävät alaa virkeänä. Merkittävä on myös OMVF:n ylläpitämä maailman suurin suomalaisen musiikkivideon arkisto, jota MES on tukenut. Arkistossa on peräti 6657 suomalaista videota.

Yksi tärkeä MES:n aktiivisesti ylläpitämä tukimuoto on ollut musiikkiaiheisten dokumenttien apurahat. Nämä apurahat ovat pienehköjä, mutta niillä pyritään saada hyvät ideat toteutukseen. Niinpä MES on keskittynyt tukemaan elokuvien ja tv-sarjojen käsikirjoitusvaihetta sekä alkuvaiheen kehittelyä.

MES ja Laulunnäkijäklubi

Näistä tukijärjestelmistä annettiin tärkeää informaatiota myös festivaalikävijöille. Varsinkin alan tekijöille suunnattu Laulunnäkijäklubi järjestettiin lauantaina alkuillasta Valven tiloissa. Hyvin vapaamuotoisessa, noin puolentoista tunnin tapahtumassa keskusteltiin tukikäytännöistä sekä ihan konkreettisesti videotaiteen suunnasta. Mikä on toteutumiskelpoinen video tai miten syntyy houkutteleva mutta ytimekäs hakemus?

Aiheesta olivat Musiikinedistämissäätiön edustajina puhumassa AV-toimikunnan puheenjohtaja Finn Andersson, toimikunnan esittelijä Jukka Takalo ja toimikunnassa toista vuotta työskennellyt musiikkijournalisti ja dokumentaristi Tommi E. Virtanen, jonka uusi dokumentti, Hiljaisuus… ja äänen synty, oli niin ikään festivaalin ohjelmistossa.

Keskustelutilaisuuden jälkeen koitti odotettu Pumpeligaala, jossa palkittiin vuoden tekijät. MES jakoi myös oman palkinnon. 2.000 euron suuruinen palkinto myönnetään henkilölle, joka on toiminnallaan edistänyt suomalaista musiikkivideota. Tänä vuonna se myönnettiin musiikkivideo-ohjaajana alaa näyttävillä videoillaan kohauttanut Karim "KaveriKarim" Saheb.

Toimikunnan perustelut olivat seuraavat: ”Itseoppinut tekijä, joka tuo musavideoskeneen uutta näkemystä ja tekemisen meininkiä. Mikään ei tunnu mahdottomalta ja rimaa halutaan jatkuvasti nostaa. Tällainen itsensä ja työryhmän haastaminen tuottaa toinen toistaan näyttävämpiä videoita, jotka saavat artistit loistamaan yhä kirkkaammin.”

Musiikkivideoiden tulevaisuus on nuorissa

Musiikkivideoiden kultakautta elettiin Music Televisionin huumassa 1980–90-luvulla, kun Madonnan ja Michael Jacksonin videot olivat kohuttuja puheenaiheita ympäri maailmaa. Samaan taloudelliseen satsaamiseen ja tekemisen vimmaan tuskin nykyisellään enää päästään, vallankumous on jo tehty. Festivaalin tarjonta kuitenkin osoitti toivon lepäävän nuorissa, uudet sukupolvet tulevat ja ottavat välineet käsiinsä. Vaikka taidemuoto onkin taipunut toisaalta marginaalitaiteeksi, toisaalta isojen artistien markkinointimateriaaliksi, nousee aika ajoin KaveriKarimin tapaisia uusia tekijöitä, jotka keksivät pyörän uudestaan. On huomattavaa myös se, että tarjontaa on entistä enemmän ja diversiteettiä löytyy. Musiikkivideo on taiteenlajina hyvin monimuotoinen ja alati muutoksessa.

”Niin sanottuihin MTV:n kulta-aikoihin ei tietyllä tavalla ole varmasti paluuta, mutta uskon että musiikki, taide ja videot kiinnostavat ihmisiä aina”, pohtii festivaalin taiteellinen johtaja Anna-Mari Nousiainen.

Samoilla linjoilla on koko Oulun festivaalin historian nähnyt, itsekin videotaiteilijana meritoitunut Jukka Takalo: ”Tarjontaa on valtavasti. Nykyään on joka vuosi 100 uutta videota enemmän kuin 1990–2000 luvuilla.”

Pumpeligaalassa palkittiin

Tekemisen kirjo todella näkyi myös tarjonnassa, jossa eri genret erottuvat toisistaan. Festivaalin kotimaiseen musiikkivideokilpailuun lähetettiin 365 uutta musiikkivideota. Näistä 99 videota pääsi kilpailuun ja loput 269 katselmukseen. Kaikki videot nähtiin valkokankaalla Kulttuuritalo Valveella ja rock-baari 45 Specialissa järjestetyissä kilpailu- ja katselmusnäytöksissä.

Kotimaisen musiikkivideokilpailun pääpalkinnon Kultapumpelin voitti Anna Äärelä Jaakko Akselille ohjaamastaan Peli-videosta. Lupaavan uuden tekijän palkinnon Teinipumpelin voitti ohjaajat Veeti Hautanen ja Elsi Sloan.

Linssipumpelin ja Valofirman ja Kamerafirman tuotepalkinnon parhaasta kuvauksesta voitti Tommi Karjalainen Von Hertzen Brothersin ”All of a Sudden, You’re Gone” -videolla. Samainen video voitti kansanpumpelin. Silmiinpistävää oli se, kuinka kyseisen videon estetiikka niin kuin bändin musiikki ammensi vahvasti perinteistä, suurten bändien maailmasta.

Lista kaikista palkituista seuraa tämän jutun lopussa.

Varsinkin kokeneempia festivaalikävijöitä harmitti tämän vuoden Pumpeligaalan lässähtäminen palkintojenjakotilaisuudeksi, jossa ei ollut takavuosien loistokkuutta ja yllättävyyttä. Tietomaan auditoriossa järjestetty tapahtuma oli jo lähtökohtaisesti aivan väärässä ympäristössä. Ylipitkäksi venähtänyt ohjelma tuntui kuin pakkoluennolta kun ainoa hengähtämishetki oli lyhyehkö puoliaika.

Hoivateema

Festivaali fokusoi tänä vuonna hoivateemaan. Taiteellinen johtaja Anna-Mari Nousiaisen tähtäin on kuitenkin jo ensi vuonna 30-vuotista taivalta juhlistavan festivaalin suunnitelmissa.

”Hoivaa ja myös sen kaipuuta tai puutetta käsiteltiin festivaaliohjelmistossa monipuolisesti ja tuntuu että näytöksissä teema välittyi ja puhutteli myös yleisöä. Ensi vuonna vastassa on tietysti festivaalin 30 juhlavuosi – ammennetaan varmasti kolmikymppisyydestä käsitteenä, mutta kurkotetaan myös festivaalin ja musiikkivideon historiaan laajemminkin”, kertoo Nousiainen.

Festivaali on viime vuosina joutunut nipistämään budjettia jatkuvasti ja koronan tullessa koko instituution jatko oli vaakalaudalla. Onneksi Oulun kaupunki on ymmärtänyt festivaalin tärkeyden. Myös MES on ollut aktiivisesti tukemassa Oulun musiikkivideofestivaalia kokonaisuudessaan esimerkiksi netissä olevan valtavan videoarkiston merkitystä nostamalla.

”Jatkamme monipuolisesti apurahojen, ja myös muiden yhteistyökumppaneiden etsintää. Toki kaksi koronavuotta muuttivat apurahakenttää ja monet säätiöt ja yhteistyökumppanitkin saattavat paikkailla sen ajan vahinkoja, konkreettinen vaikutus näkyi tietysti myös meille monella tapaa verkkofestivaalin ja rajoitetumpien vuosien kautta”, sanoo Nousiainen festarin vaikeista vuosista.

Toinen kysymys onkin nuorten polvien innostuminen menneestä taidemuodosta. Sukupolvet ovat vaihtuneet jo pariin otteeseen, sen huomaa festivaalikävijöistäkin.

”Musiikki- ja musiikkivideokenttä on myös murroksessa tekijöiden suhteen – tekevätkö ja kuluttavatko nuoret musiikkivideoita ja miten. Kuten Martin De Thurahin luennollakin käytiin läpi, on koko musiikkiskenen rahoitus muuttunut järjettömästi sitten Napsterin”, Nousiainen pohtii.

Musiikkivideo on kuitenkin asemansa vakiinnuttanut taidemuoto, joka on teknologian halpenemisen myötä tullut jokaisen tekijän ulottuville. Videon voi tehdä vaikka puhelimen kännykällä. Niinpä luovuus on tärkein voimavara. Sitä tulevissa polvissa varmasti löytyy. Nousiainen onkin optimistinen siihen, että festivaalillakin on vielä pitkä ikä edessään.

”Festivaalilla pyritään tietysti pitämään mielessä se mistä koko tapahtuma on saanut alkunsa ja vaalimaan musiikkivideoperinnettä, mutta myös löytämään uusia yleisöjä jotta voidaan jatkaa vielä toisetkin 30 vuotta”, sanoo Nousiainen.

.

Tuomariston perustelut:

KULTAPUMPELI
JaakkoAkseli: Peli
Ohjaus: Anna Äärelä

”Kaunis monikerroksinen video, josta löytyy jotain uutta jokaisella katsomiskerroksella. Samaan aikaan hauska ja koskettava teos, joka pitää tiukasti otteessaan hyvien roolisuoritustensa ja elokuvallisen kerrontansa ansiosta.”

Kotimaisen musiikkivideokilpailun pääpalkinnon Kultapumpelin voitti Anna Äärelä JaakkoAkselille ohjaamastaan Peli-videosta!


LINSSIPUMPELI
Von Hertzen Brothers: All of a Sudden, You’re Gone
Kuvaaja: Tommi Karjalainen
(ohjaus: Kie Von Hertzen)

”Valot ja varjot herättävät eloon tämän kauniisti lopullisuutta kuvaavan videon.”

POSTPUMPELI
Aino & Miihkali feat. Anssi Nykänen: Akileijat
Editoija: Jussi Turunen

”Tämän maalauksellisen videon jokainen kuva on kuin oma taideteoksensa. Juuri sopivan hapokas.”

TEINIPUMPELI
Elsi Sloan: 18 solmua
Ohjaus: Veeti Hautanen, Elsi Sloan

”Minimalistisilla elementeillä luotu ajatuksia herättävä teos, joka sai koko tuomariston herkistymään.”

.

Kunniamainitut:

VIIVI: Hyväuskoinen
Ohjaus: Sam Farage

”Riipaisevan rehellinen ja samaistuttava erokuvaus. Riisuttu yhden oton video kantaa alusta loppuun.”

Peijas: Haamu
Ohjaus: Juho Karhu

”Upea unenomainen ja eteerinen teos Suspirian hengessä. Musiikki ja kuvallinen kerronta tukevat toisiaan hienosti.”

PastoriPike ft. Gracias, Yeboyah, Bile, Kingfish, Sebastian Da Costa, Musta Barbaari - Paa se bängää
Ohjaus: Ima Iduozee

”Kylmiä väreitä aikaansaava hyvän fiiliksen possevideo.”

Ilkka Kalevi Tillanen, Ollimaine Jäbä, Are: Tappava Ase
Ohjaus: Atte Heinonen

”Oivaltava ja hauska kuvaus suomiräppäreiden keski-iän kriisistä.”