”Teimme albumia ja treenasimme liveä”

Jesse Markin julkaisi ensimmäisenä soololevynsä keväällä 2019. Kuva: Kai Kuusisto.

Teksti: Janne Mäkelä, 13.08.2019

Kuva2 Jesse Markin

Kansanmusiikkiyhtye Frigg ja laulaja Jesse Markin ovat esimerkkejä siitä, miten Musiikin edistämissäätiön työskentelytuella voidaan rakentaa siltaa studion ja keikkojen väliin.

Kansanmusiikkiyhtye Friggin jäsenet saivat neljä henkilökohtaista työskentelyavustusta jouluohjelmiston valmisteluun 2018. Kiertueella olivat mukana myös laulajat Johanna Försti ja Timo Rautiainen. 

”Saimme tukea viime vuoden marraskuussa uuden joululevymme materiaalin harjoitteluun”, kertoo Friggin kitaristi Anssi Salminen.


”Työ eteni jouhevasti: ensin itsenäisesti omia osuuksia treenaten ja sitten yhdessä bändin kanssa. Valmiin levymasterin kanssa oli hyvä opetella kappaleita ulkoa kiertuetta varten.”

Myös Jesse Markinille tuli eteen intensiivinen, keskittymistä vaativa jakso. Modernia R&B:tä, hiphopia ja indierockia yhdistelevän albumin viimeistelyssä kierrokset lisääntyivät, sillä kappaleita piti uudelleensovittaa keikoille.

”Viimeisinä viikkoina teimme albumia ja treenasimme liveä käytännössä kellon ympäri”, Markin kertoo. Markinin lisäksi kahden viikon työskentelytukea saivat hänen yhtyeensä jäsenet Totte Rautiainen ja Nicolas Rehn.

Auttoiko MES-tuki?

”Työmotivaatio on aina mainio, kun tietää, että asiaa tuetaan ulkopuolelta", Frigg-kitaristi Salminen kertoo. Vaikka avustusta ei jokaisella hakukierroksella saakaan, tuki on hyvä kannustin ”tehdä työnsä pieteetillä tulevia projekteja ajatellen”.

”Oli upeaa pystyä keskittymään täysillä pelkästään luovaan työhön, ja uskon, että se myös kuuluu lopputuloksessa”, Jesse Markin tiivistää.

Kansanmusiikkiyhtye Friggin jäsenet saivat neljä henkilökohtaista työskentelyavustusta jouluohjelmiston valmisteluun 2018. Kiertueella olivat mukana myös laulajat Johanna Försti ja Timo Rautiainen. Kuva: Antti Vuorenmaa.